maanantai 17. elokuuta 2009

Tapahtumia ajalta 15.-16.8.2009

Lauantaina 15.8.2009

Koska menin levolle vasta klo 02:00, niin sen vuoksi nousin jalkeille vasta klo 11:00. Tehtyäni päivän rutiinit rukoilin kaikki päivän aiheet.

Päivä oli aurinkoinen ja sopivan lämmin, enimmillään +20°C.

Paketoin jo eilen Irinan synttärilahjan ja kirjoitin valmiiksi hänen onnittelukorttinsa. Lähdin hänen synttäreilleen ja ostin torilta hänelle 10 kpl:n kimpun hyvältä tuoksuvia keltaruusuja. Hän oli valmistanut herkkuruokia ja erittäin kauniin sekä maukkaan täytekakun.

Keskustelimme illallisen jälkeen tuntikausia monista hengellisistä asioista ja tutkistelimme yhdessä Raamattua. Välillä nautimme teetä ja leivonnaisia sekä täytekakkua. Rukoilimme monen ihmisen ja asian puolesta. Siunasin Irinan kodin ja pyhitimme sen yhdessä Yeshuan Nimessä Hänen käyttöönsä ja varjelukseensa pyhällä voiteluöljyllä voidellen.

Saavuin kotiin noin klo 21 ja rukoilin jälleen kaikki päivän aiheet siirtäen siten päivittäiset rukoukset iltaan, koska Raamatullinen päivä alkaa illasta eikä keskiyöstä. Sitten luin saamani meilit ja vastasin osaan niistä. Luin päivän pääuutiset ja menin levolle noin klo 01:00.


Sunnuntaina 16.8.2009

Nousin jalkeille klo 11:00, sillä olin erittäin väsynyt eilisestä. Tein päivän rutiinit ja peseydyin kunnolla kylpyammeessa, kuten mulla on tapana viikoittain tehdä. Yöllä oli satanut jonkin verran ja ilma sen kautta puhdistunut. Päivästä tuli pilvisen aamun jälkeen aurinkoinen ja lämmin, enimmillään +20,5°C.

Kävin ostamassa kahdelle tutulleni synttärilahjat, kirjoitin onnittelukortit ja pakkasin ne postia varten kuoreen. Toisen niistä lähetän huomenna äidilleni Ruotsiin (92v) ja toisen keskiviikkona kummipojalleni stadiin (34v). On kiva muistaa pienellä lahjalla hyviä ystäviä! Yeshua sanoi: "Kaiken mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille!"

Tein iltapäivällä noin klo 17 aikaan reilun tunnin kävelyn ihanassa illan viileydessä. Oikein nautin kesäisestä illasta ja lauloin sydämessäni ylistystä Herralleni Yeshualle! Kotona valmistin illallisen ja söin sen. Sitten otin kitaran, viritin sen ja aloin laulaa ylistyslauluja Herralle! Päätin näet jo eilen soittaa tänä iltana kitaraa ja laulaa ylistystä Yeshualle, koska sydämeni tahtoi niin.

Totesin jälleen sen totuuden, että mitä lähempänä sydämessään vaeltaa elävää Jumalaa, sitä nopeammin kitaran saa oikeaan vireeseen. Nyt se tapahtui harvinaisen nopeaan! Joskus nimittäin kitarani eräs kieli on erittäin jäykkä, jolloin sen kiristysnuppia pitää vääntää oikein pihtien kanssa, mutta nyt se onnistui pelkin sormivoimin ;=)

Seuraavaksi rukoilin kaikki päivän rukoukset, jonka jälkeen luin kaikki saamani meilit ja vastasin niihin kaikkiin. Lopuksi tarkistin päivän pääuutiset ja tätä kirjoittaessani on klo jo 01:00.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti