torstai 1. lokakuuta 2009

Tapahtumia ajalta 30.9.2009

Keskiviikkona 30.9.2009

Nousin jalkeille urhoollisesti jo klo 11:00 nukuttuani noin 9h, sillä menin levolle vasta klo 02:00. Puolet tuosta ajasta oli lepäämistä, puolet valveilla oloa ja samalla voimien keräämistä. Päivästä tuli melko lailla eilisen kaltainen, sillä sadekuuroja tuli useita ja aurinkokin paistoi välillä.

Päivän ylin lämpötila lukema oli sama kuin eilen eli +9°C ja viime yön alinkin oli sama ollen +2°C. Siirrymme siis sangen stabiilisti leudosta syksystä vähitellen vuodenaikaan nähden normaaleihin lämpötiloihin. Kiitos siitä Yeshualle, ettei kenenkään tarvitse mennä paniikkiin! HalleluYah!

Isompi kannettava tietokoneeni oli päivityksessä koko yön läpi, sillä niin hidas oli DNA Mokkula jälleen. Sain kaikki päivitykset onnistuneesti tehdyiksi puolenpäivän paikkeilla, joten sekin homma on nyt hanskassa ;o) Olen päivittänyt myös pienemmän kannettavan jo aiemmin.

Tein normaalit arkirutiinit ja olin jo eilen ottanut paperikopiot tämän iltaista Raamattupiirimme kokoontumista varten. Tapani mukaan kävelin kauppatorilta kokouspaikkaamme, jonne on matkaa noin 2km. Kävelin sieltä illemmalla myös takaisin kauppatorille, saaden kivasti liikuntaa.

Hannu oli tutkinut monipuolisesti ehdottamaansa aihetta ja siitä virisikin syvällinen keskustelu, jota rajoitti se, että Tapsan piti vielä ehtiä ottaa eräs kopio erään palkollisen kuiteista ja postittaa se ennen klo 19 hänelle, ettei se myöhästyisi. Tapsalla on edelleen suuria vaikeuksia...

Ensi keskiviikoksi Riku valitsi alustusaiheeksi: "Luopumus". Se on yksi lopun ajan merkeistä, jota on hyvä tarkastella lähemmin lukemalla mitä Kirjoitukset siitä mainitsevat ja mitä merkkejä näemme siitä nykyajassa? Varmaan saamme siitäkin uutta ymmärrystä kilvoitteluumme...

Palattuani kotiin valmistin ja söin maittavan illallisen. Sitten aloin rukoilla läpi kaikki päivän rukousaiheet. Kesken rukousten sain puhelun Eskolta, joka on aikeissa tulla lokakuun lopulla laivaristeilylle, joka lähtee Turusta Tukholmaan. Kerroin, että olisi kiva tavata ja jutella.

Kerroin myös sen, että olen jo sopinut erään tutun perheen tulosta vieraakseni Tukholmasta juuri silloin ja yöpymäänkin luonani muutaman yön. Sovimme, että Esko soittelee vielä tarkemmin, kun kuun loppu lähestyy. Ljubakin lähetti mulle tekstarin Turun Härkämäestä.

Hän oli palannut jo Pietarista ja kyseli, että ovatko jehovantodistajat samoja kuin yeshualaiset. Selitin hänelle miten asia on. Rukoilin rukoukset loppuun ja vastailin saamiini palautteisiin Raamattu-foorumilla. Niitä olikin tullut useita, sillä siellä on nyt 3 avaustani keskustelun alla.

Aion vielä tsekata päivän pääuutiset netistä ennen maate menoa kellon ollessa nyt jo 02:30.

Laila tov (Hyvä yötä)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti