perjantai 27. marraskuuta 2009

Tapahtumia ajalta 26.11.2009

Torstaina 26.11.2009

Sain unen päästä kiinni vasta noin klo 05:00, vaikka menin levolle jo noin klo 04:00. Siksi nousin jalkeille vasta noin klo 13:00, jolloin sain pari tekstaria Tapsalta. Ne sisälsivät rukouspyynnön ja vastasin hänelle rukoilevani aiheen puolesta. (Niin olen tehnytkin päivän mittaan). Arkirutiinien jälkeen aloin päivittää isoa Acer-kannettavaani ja sain sen ajan tasalle ja MsWordin toimimaan.

Pesin pyykin ja tsekkasin saamaani postia alustavasti. Sitten tein päivän kävelylenkin, reilut 5km klo 15:45...16:45 läheisellä kuntoradalla. Vaikka se oli valaistuna, niin synkän pilvipoutaisen sään vuoksi tuntui kuin olisin kävellyt keskellä yötä! Näin siellä vain yhden nuorehkon miehen pienen koiransa kanssa, joten eipä kuntoilu näyttänyt lisäkseni moniakaan kiinnostavan :)

Valmistin illallisen ja sen syötyäni vastailin saamaani postiin keskustelufoorumeilla. Lähetin Rikulle viestin tekstarina, että tarkoituksena on viettää eilen ehdottamani paastopäivä (24 tuntia vain puhdasta vettä juoden) ILOPÄIVÄNÄ ylistäen Jumalaamme ja Vapahtajaamme! HalleluYah! Lähetin näet eilisiltana muille meilin, mutta Rikun meiliosoite multa puuttui.

Rukoilin läpi kaikki päivän rukousaiheet. Se oli aika raskasta, sillä koin hengen ahdistusta eli mulla oli fyysisesti vaikea hengittää, koska ääneen rukoillessani limaa kertyi keuhkoputkeen tukokseksi ja sitä piti useita kertoja yskien ja köhien sieltä irrotella. Nyt myöhemmin tuntuu jo olo paremmalta ja näitä tangentteja naputellessa ei ole mitään ongelmia :) Kiitos Herralle siitä!

Totesin, että Iltasanoman tai Iltalehden kyselyn mukaan yli puolet kyselyyn vastanneista suomalaisista EI aio ottaa sikainfluenssarokotetta lainkaan! Silti suomalaiset viranomaiset ovat menneet tilaamaan 5,3 miljoonaa annosta tuota kallista rokotetta kaikille suomalaisille! Miten typerää touhua ja silkkaa rahan tuhlausta tänä taloudellisesti tiukkana lama-aikana!

Tässä linkki Iltasanomien kyselyyn, jossa 54% ei aio ottaa rokotetta (tilanne klo 01:00 27.11.09)
http://www.iltasanomat.fi/otakantaa/tulos.asp?gID=57238

Olisi ollut helppoa ja nopeaa tehdä ensin puhelin-gallup esim. haastatellen 5000 suomalaista satunnaisotannalla ja kysyä, että aikovatko he ottaa tuon rokotteen vaiko eivät? Sitten voisi lisätä tulokseen gallupin tarkkuusrajan verran extraa ja tilata VAIN SEN VERRAN rokotetta kuin ihmiset suostuvat ottamaan! Säästäisimme KYMMENIÄ MILJOONIA riihikuivaa rahaa!

On kansallemme tappioksi, että Arkadianmäellä on noin paljon tyhjäntoimittajia. Toisaalta mitä muuta voimme oikeistohallitukselta odottaakaan, koska he ovat tottuneet myös omassa elämisessään tuhlailevaan elämäntyyliin ja heille näyttää olevan yhdentekevää säästää valtion menoissa niin kauan kuin heidän omat korkeat taloudelliset etuutensa eivät ole vaarassa!

Kirjoitin tuon artikkelin päivän HS:n keskustelupalstalle. Toivon monen lukevan sen ja heräävän näkemään, miten ajattelemattomia ja normaali kansalaisen arjesta kaukana olevia ministereitä ja muita epäpäteviä meillä istuu asioista päättämässä! Siis heräävän näkemään ja muistavan sen myös seuraavissa vaaleissa, jolloin on aika äänestää eräät ulos ja toiset sisään ;o)

Muistetaan silti rukoilla tämänkin esivaltamme puolesta ja siihen Uuden Liiton Kirjoitukset meitä kehottavatkin, etteivät he tekisi vielä tuotakin tyhmempiä päätöksiä vahingoksemme! Tänään jäi korkeimmaksi lämpötilaksi se jo mainitsemani +8,1°C, johon lämpötila kohosi jo klo 02:00 varhain aamulla. Näin talvisaikaan vaikuttaa lämpötilaamme eniten ilmavirtaukset.

Kellon ollessa jo 01:00 on jälleen aika sanoa nettiseurakunnalle hyvää yötä ja toivottaa runsasta siunausta Yeshuassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti