tiistai 23. helmikuuta 2010

Tapahtumia ajalta 23.2.2010

Edelleen varsin sairaana nousin uuteen päivään. Nenästä ja oikeanpuoleisesta silmän kyynelkanavasta on vuotanut vettä kuin leutona kevätpäivänä auringonpaisteessa räystäältä. Myös pää on ollut tasaisen kipeä, mutta silti siedettävä. Arkirutiinien jälkeen en jaksanut muuta kuin vain lepäillä ja odotella toipumista sairaudesta ja ylenpalttisesta väsymyksestä.

Positiivista tässä veden tiputtamisessa on se, että olen aiemminkin sairastanut tätä jopa useamman kerran ja toipunut 3...5 pv:n kuluessa täysin. Nyt on meneillään 3. pv, mutta oloni on kaikkea muuta kuin tervehtynyt. Ajattelen silti positiivisesti asiaa, sillä ellei kehossani oleva mekanismi laittaisi nenääni ja silmän kyynelkanavaa tiputtelemaan vettä, niin nousisi kuume!

Joskus 20...30-vuotiaana sain muutaman kerran ylen korkean kuumeen ja olin aivan kuolemaisillani kolme kertaa. Sen jälkeen olen saanut kuumeen sijaan nämä tiputushommelit, jotka tehokkaasti laskevat ikään kuin termostaatin tavoin nousussa olevan kuumeen alas normaalilämpöön. Koin nimittäin pari päivää sitten lämpötilan heilahteluja ensin ylös ja alas.

Sen jälkeen alkoi kehooni rakennettu 'termostaatti' toimia ja on toiminut hyvin tähän saakka. Kuuman aamupuuron lisäksi join 5dl kuumaa hunajalla makeutettua maitokaakaota ja valmistin illemmalla Islannin kalapataa, mikä maistui oikein maittavalta. Luin netistä päivän pääuutiset ja kuuntelin uutisvideon. Luin saamani meilit ja vastasin niihin, samoin vastaamatta oleviin.

Vaikken olekaan 'urheiluhullu', niin silmiini osui Suomen yhdistetyn joukkueen onnistuminen mäessä ja he lähtevät hiihtosuudelle ensimmäisinä. Jollei yllätyksiä satu, niin he saavat kultaa! Sen heille soisin, että Vancouver'issa olevat suomalaiset saisivat hieman lohtua pettymyksiin. Mulle itselle olisi yks' ja sama, vaikkeivät suomalaiset olisi saaneet ainoatakaan mitalia :)

Edelleen ihmetyttää tämä pitkä 'jääkausi' kotosuomessa, jolloin pakkasta on ollut kuukausia peräjälkeen ja ne näyttävät edelleen jatkuvan, sillä lauantaiksi ja sunnuntaiksi ennustettu 0-keli lienee liian optimistinen. Veikkaan, että kyseessä on tollanen -2 asteen kaltainen aiempia pakkasia leudompi pakkaspäivä. Saas nähdä miten arvaukseni osuu kohdalleen... (?)

Useita postiivisiakin seikkoja tässä 'kunnon talvessa' on: Maisemat ovat olleet satumaisen kauniita ja kirpeät aurinkoiset pakkaspäivät kivan valoisia. Myös se on taattu, ettei ensi keväänä tule pula sulamisvesistä ja pohjavedet nousevat kohisten, jos kevät tulee sopivan hitaasti ja sulanut lumi ehtii imeytyä maahan, eikä sen sijaan valu suoraan ojiin, jokiin ja vesistöihin.

Huomaan EU:n ulkoministerin Catherine Ashton'in viisastuneen, koska kieltäytyi syyttämästä Israelin salaista palvelua Mossadia, ennen kuin sen syyllisyys on voitu todistaa. Hän on fiksumpi kuin moni johtava EU:n miespoliitikko, jotka ovat asettuneet syyttämään Israelin salaista palvelua Mossadia Hamas-johtajan Mahmoud Mabhouh'in murhasta Dubaissa äskettäin.

Kyseisen terroristipomon kädet olivat juutalaisten siviiliuhrien verta täynnä. Vaikken koskaan hyväksykään veritekoja, niin näen tuon terroristijohtajan saaneen ansionsa mukaan jo ajassa. Tänään oli sateinen ja ankara pakkaspäivä lämpötilan vaihdellessa välillä -25,0...-9,3°C ja oli klo 00:00 -12,9°C. Kun kello on jo 00:30, niin toivotan lukijoille hyvää yötä Yeshuassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti