lauantai 13. maaliskuuta 2010

Tapahtumia ajalta 12.3.2010

Heräsin perjantaihin normaalia aiemmin, klo 10, vaikka menin levolle vasta klo 02:00. Arkirutiinien jälkeen poikkesin ensin lähi-K-kauppaan ostamaan 5kg ruokaperunoita hintaan 0:99€ ja pari pussia jauhettua kanelia. Sitten tein reilun 6km kävelyn aurinkoisessa, tyynessä ja leudossa säässä. Kävelin verkkaisesti oikein nauttien kirkkaasta varhaiskevään päivästä :)

Tämä aika, jolloin aurinko kimaltelee valkoisilla hangilla, on kaikkein valoisin vuodenajoista ja nyt kannattaa olla ulkona, mutta riittävän lämpimästi puettuna! Otin muutaman valokuvan siitä, miten ohuet koivut olivat taipuneet latvoistaan maahan saakka silloin, kun niihin satoi paljon märkää lunta ja latvat ovat edelleen alas taipuneita, vaikka lumi on niistä sulanut:

Kuva nro 1:

Kuva nro 2:
Kotiin saavuttuani laitoin multaa idätysruukkuihin, ne yhteiseen idätysruukkuastiaan ja siinä niiden viereen nimilaput, että mitä siemeniä kuhunkin tulen laittamaan. Laitoin ruukkuihin seuraavia siemeniä: paprikaa (vihr., pun. ja kelt.), kuukausimansikkaa ja minitomaattia. Peitin siemenet mullalla ja kastelin ne kunnolla. Peitän kannella, kun idut ovat nousseet.

Kuva nro 3: Idätysruukut idätysruukkuastiassa ilman peitekantta:

Luin netistä päivän tapahtumista ja kirjoitin erääseen nettilehteen (muistaakseni Uuteen Suomeen) lämpimän kiitokseni viestintäministeri Suvi Lindén'ille siitä, että hän esitti päätöstä mediamaksusta siirrettäväksi seuraavalle hallitukselle. Kiitin sen olevan hallituksen paras teko, koska silloin ei pakoteta niitä maksamaan TV-maksua, joilla ei ole TV-vastaanotinta!

Vastasin muutamaan saamaani meiliin keskustelufoorumeilla. Kuuntelin uutisvideon, jossa ei ollut juurikaan mitään uutta. Pirkko soitti ja kertoi vielä, miten se tuntuu uskomattomalta, mitä tapahtui heille maanantaina savupiipun nokipalossa. Hän on joutunut pesemään valtavat määrät liinavaatepyykkiä, joihin tuli nokea ja pesukonekin meni silloin epäkuntoon, mutta...

...se saatiin kuntoon vaihtamalla hiiliharjat. Ymmärrän hyvin sen järkytyksen, minkä Pirkko ja Pehr kokivat, sillä pahimmassa tapauksessa kukaan ulkopuolinen ei olisi havainnut nokipaloa, joka olisi aiheuttanut heidän nukkuessaan häkää huoneistoon, jolloin he olisivat saattaneet nukkua ikuiseen uneen ja asuinrakennus olisi palanut roihahtaen aamuyön tunteina!

Söin iltamyöhään välipalaa, koska en valmistanut varsinaista illallista lainkaan. Sitten luin tarkkaan Etuovi-lehdestä asuntoilmoitukset ja löysin niistä yhden mielenkiintoisen. Sangen sopiva sijainti ja vuokra poikkeuksellisen edullinen. Annan sen silti olla toistaiseksi ilman toimenpiteitä ja odotan johdatusta Herralta. En tahdo astua harhaan johdatuksestaan!

Rukoilin läpi kaikki sapatin rukousaiheet ja kyllä niitä olikin paljon listalla. Rukous käy työstä, sillä se on henkistä taistelua ja päivittäinen rukousaika voi venähtää tunnista jopa reiluun kolmeen tuntiin. Mitä kauemmin rukous kestää, sitä kovempi taistelu käydään henkivalloissa. Ei kuitenkaan niin, että taistelisin omilla voimillani, vaan Herrani Yeshuan Hengessä voittoon!

Tänään oli kaunis, aurinkoinen ja leuto sää, yksi upeimmista kevättalven päivistä, lämpötilan vaihdellessa välillä +0,6...-5,2°C ja tuo alin arvo oli klo 00:00. Kellon ollessa jo 02:00 aamulla on aika toivottaa kaikille lukijoille, niin hyville kuin pahoille ja niin väärille kuin vanhurskaillekin oikein rauhallista, syvän levon ja virvoituksen antavaa hyvää yötä Herrassa Yeshuassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti