keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Tapahtumia ajalta 25.5.2010

Alkanut päivä oli paljolti toistoa edellisistä, mutta kuitenkin hengelisessä mielessä positiivisesti aivan erilainen! Kiitos Yeshualle! HalleluYah! Menin levolle aamulla klo 1 ja heräsin hengitysongelmiin vähän ennen klo 3:a. Köhittyäni limaa ulos jatkoin nukkumisyrityksiä tunti ja kaksikin kerrallaan heräten aina samaan ongelmaan. Puolilta päivin nousin jalkeille.

Arkirutiinien jälkeen päätin, etten menekään tänään ulos, koska taivaan rannalla oli tummia sadepilviä ja jos kastuisin, niin se vain huonontaisi kurkkutulehdustani. Kastelin huone- ja parvekekukkani. Huomasin keltaisen orvokin tehneen yhden kypsän siemenkotelon, joka oli jo auennut ja ruskeat siemenet näkyivät siitä! Se on todella harvinaista jo toukokuussa.

Siirsin uintiaikeeni huomiseksi, sillä huomiseksi on luvassa hieman lämpimämpää säätä ja ennen kaikkea aurinkoisempaa. En silti mene +15...+16 asteen lämmössä otamaan aurinkoa, mutta voin silti uida Samppalinnan maauimalassa ja ottaa mennen ja tullen kunnon löylyt sen erinomaisen hyvissä saunoissa! Saapi nähdä, että olenko huomenna vielä uintikunnossa(?)

Mä oon niin pihi, sillä mulla on yksi käyttämätön uintikerta ja se vanhenee 1.6. alkaen :) Aamupalani koostui kuumasta maito-kaakaosta, siivuista leipää, pullaa ja kakkua. Myös yksi omppu sai kyytiä. Sen jälkeen luin saamani fyysisen postin: Ljus i Öster'in ystäväkirje. Sen mukaan on viime aikoina kantautunut myös hälyttäviä viestejä lähetyskentiltä.

Aasian alueella ja 10x40 ikkunassa ovat kristityt joutuneet eräissä muslimi- ja ateistimaissa ankaran vainon kohteeksi. Luin myös nettiuutiset ja saamani postin netissä. Vastasin saamiini uusiin meileihin ja kahteen rästissä olevaankin. Nyt on 'pöytä puhdas' siinä mielessä ja on kiva aloittaa huomenna puhtaalta pöydältä :) Söin kevyen illallisen: kuumaa lihakeittoa.

Kuuntelin kaksi hyvää Bob Mumford'in opetusvideota TV7:sta osat 7 ja 8. Siis loput videot hänen ohjelmasarjastaan nimeltä
"Rakkauden tie". Suosittelen kaikkia 8:aa videota kaikille, jotka tahtovat oppia paremmin tuntemaan Isä Jumalan ja tämän tahdon elämälleen! Mulle avautui moni asia hänen videoita katsellessa, kuunnellessa ja lukiessa.

Bob on ihmisenä ja opettajana toki vajavainen, mutta silti hänen opetuksissaan on pitkän elämän ja kokemuksen tuomaa viisautta ja Isä Jumalan tuntemista paljon enemmän kuin useimmilla kohtaamillani Sananopettajilla on. Otan opikseni hänen videoistaan varmaan monessakin mielessä. Aika näyttää miten, sillä annan asian Herran Pyhän Hengen johtoon.

Rukoilin läpi kaikki keskiviikon rukousaiheet puolilta öin. Tänään oli osin aurinkoista ja osin pilvistä, mutta melko kolea sää. Lämpötila vaihteli välillä +5,2...+15,4°C ja oli +11,8°C klo 22. Koska olemme jo aamuyön tunneilla (klo 01:00) niin on aika toivottaa lukijoille oikein rauhallista ja siunattua yötä, ollen rakkaan Vapahtajamme Yeshuan hellän huolenpidon kohteena!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti