Nousin ylös ekan kerran klo 5 tekemään astmankartoituksen puhallustestit ja menin sitten levolle. Lopullisesti nousin jalkeille vasta klo 12, koska tunsin itseni perin väsyneeksi. Arkirutiinien jälkeen kävelin Lidl'iin ostoksille. Matkalla sinne tapasin kaksi aiemmin tapaamaani nuorta kosovolaistyttöä, jotka alkoivat jutella kanssani. He ovat oikein mukavia lapsia!
Lisäsin heidän nimensä päivittäiselle rukouslistalleni. Ostin ruuat Lidl'istä ja palasin busalla kotiin. Tuli menomatkalla käveltyä 3,5km, mikä riitti mulle, etenkin kun oli kova vastatuuli. Valmistin illallisen ja söin sen. Sitten tein jälleen illan puhallustestit ja merkitsin jälleen hengitysnopeuden arvot listaan. Kovin alakanttiin arvot menivät aamulla, lähes alarajalle.
Pesin toistamiseen ulkoruudut, vaikka olen pessyt ne jo ennen Pääsiäistä, sillä ruutuihin oli kertynyt siitepölyä ja likaa siitä, että linnut olivat törmänneet niihin. Lakasin myös parvekkeen tasot ja lattian, koska sinne oli tuuli lennättänyt saarnista suuret määrät siemenurpuja. Suljin parvekkeen tuuletusikkunan toistaiseksi ja avaan sen vasta sitten, kun tulee hellettä.
Luin nettiuutisia ja saamani meilit. Totesin, että Suomi24:n ylläpito oli poistanut jo kolmannen kerran avaukseni, koska joku häirikkö on ilmeisesti taas valittanut siitä. Laitoin saman avauksen jo neljännen kerran luettavaksi. Aiheena siinä on SUURI YLÖSTEMPAUSHETKI LÄHESTYY! Mielestäni tästä aiheesta keskustellaan foorumeilla liian vähän ja siksi lisäsin sen taas.
Mun päätäni on särkenyt oudosti tänään: ei varsinaista särkyä, vaan hyvin väsynyt olo, mikä kulminoituu pään alueelle. Kun rukoilin läpi kaikki torstain aiheet, niin mua väsytti silloin niin tavattomasti, että meinasin nukahtaa, vaikka aloin rukoilla jo klo 19. Tuollainen on perin harvinaista ja johtuu varmaan kovasta sodankäynnistä henkisissä ulottuvuuksissa(?)
Minä en jätä rukouksia kesken, joten vein tuonkin rukouksen päätökseen ylistyksineen ja palvontoineen! Kiitos Yeshualle! HalleluYah! Varmaan kyseessä olivat ajallisesti erittäin tärkeät rukousaiheet, sillä rukouksen jälkeen väsymys oli tipotiessään! Päivän uutisia sävytti Nokian antama tulosvaroitus, jonka seurauksena Nokian osake halpeni liki 9% lisää viime ajoista.
Tänään oli vaihteeksi melko aurinkoista, mutta tuulista. Tuuli lännestä ja kaakosta, josta syystä päivälämpötila ei kohonnut korkealle. Se vaihteli välillä +7,3...+17,5°C ja oli +11,6°C klo 22. Illan ollessa jo myöhäinen, toivotan lukijoille oikein hyvää yötä ja siunausta Suuren Vapahtajamme Yeshuan Nimessä, sillä Hänelle on jo annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti