sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Tapahtumia ajalta 3.7.2010

Nukuin hieman paremmin kuin aiempina öinä ja nousin jalkeille klo 11. Sapattirutiinien jälkeen pakkasin rantakassin ja lähdin helteisessä säässä Uittamon hiekkarannalle parilla bussilla. Näin erään Aulis-veljen, joka on liittynyt täkäläiseen Baptisti-srk:aan olevan jakamassa trakuja Kauppatorin kulmassa. Kävin moikkaamassa häntä ja rukoilin hänelle menestystä.

Päivä rannalla oli lämmin, eikä kuitenkana tukahduttavan kuuma, sillä mereltä päin tuuli sopivasti. Otin tapani mukaan aurinkoa 1½h ja hieman ylikin. Palasin kotiin sopivasti ennen radion Päivän Peiliä. Mieleen siitä jäi, että Suomessa on 'sinkkutalouksia' jo peräti 41% koko kansasta! Eräänä syynä siihen mainittiin nuorten koulutus itsenäisesti toimeentuleviksi.

Mä näen sen olevan yksi syy ja ehkä sitäkin suurempi syy on se, että ihmiset tulevat nykyisissä sosiaalisissa oloissa hyvin toimeen yksinkin asuessaan, koska Suomi on siinä suhteessa hyvinvointivaltio verrattuna esim. edelliseen sukupolveen vv.1950...90. Kyseisen tutkimuksen mukaan 'sinkkutalouksien' määrä on kaksinkertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana.

Näen 'sinkkutalous-suuntauksen' olevan haaste tavoittaa yksinäiset ja yksitoikkoisuudessa elävät Jumalasta vieraantuneet nuoret, keski-ikäiset ja vanhat Pelastuksen Ilosanomalla ennen kuin se on liian myöhäistä! Eräässä hengellisessä laulussa sanotaan: "Vie maailman äärihin asti, viesti Golgatan rakkauden. Se kerro niin armahtavasti, että kaikki voi uskoa sen!"

Herra suokoon meille ylen väkevän 'sinkkuherätyksen' kautta koko Suomen maan ihan sen syrjäisimpiin kolkkiin saakka ja suokoon sen pian, ettei tästä sukupolvesta tule kadotettu sukupolvi! Aamen! Herra antoi väkevän Hengen vuodatuksen 1970-80-luvuilla ja nyt olisi aika saada jälleen kokea Pyhän Hengen voimallista vuodatusta ja uudistusta kaikissa srk:issa!

Valmistin illallisen ja söin sen. Luin nettiuutisia ja kommentoin pariin artikkeliin. Toinen oli Uuden Suomen pääotsikko, jossa KD:n puheenjohtaja Päivi Räsänen kauhistelee vihreiden Tuija Brax'in puuhailua 'sukupuolineutraalin' avioliiton voimaansaattamiseksi. Artikkelin otsikkona oli: Homoliittoaloite kauhistuttaa: ”Luonnonlakien vastaista” Sitä se todella on!

Luin saamani meilit ja palautteet ja vastasin palautteisiin eri keskustelufoorumeilta. Tänään oli hellepäivä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Lämpötila vaihteli välillä +10,4...+25,7°C ja oli +20,2°C klo 22. Nyt kellon ollessa jo 02:00 aamuyöllä on aika toivottaa lukijoille hyvää yötä Yeshuan virkistävässä seurassa ja syvää lepoa Golgatalla täytetyssä lunastustyössä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti