sunnuntai 29. elokuuta 2010

Tapahtumia ajalta 29.8.2010

Laitoin eilisiltana kellon soimaan klo 8. Nousin silloin ylös ja arkirutiinien jälkeen laitoin kassiini hieman tuliaisia ja lähdin matkalle yksityistilaisuuteen rukouskokoukseen. Ilma oli sopivan viileä, sillä olin pukeutunut hyvin. Meitä oli koolla 7 henkilöä. Keskustelimme monista akuuteista aiheista ja rukoilimme niiden puolesta apua Herralta Yeshualta. Nautimme myös lounaan.

Palasin kotiin klo 15 ja olin erittäin väsynyt tuon matkan johdosta. Kyseessä oli enimmäkseen poikkeuksellisen syvä henkinen väsymys. Luin saamani viestit netissä ja vastasin yhteen niistä. Muut viestit olivat asiattomia. Pesin pyykin ja puhdistin kylppärin. Söin kotona vain välipaloja. Luin myös nettiuutiset, mutten löytänyt niistä mitään hengellisesti merkittävää.

Taloudellisesti merkittävä uutinen oli seuraava Uuden Suomen artikkeli, josta lainaan tähän faktakulman: Korkeasti koulutettujen työttömien lukumäärä nousi heinäkuussa 2010 uuteen kaikkien aikojen ennätykseen jokaisella kolmella koulutusasteella:

- työttömiä tutkijakoulutuksen suorittaneita 988 henkilöä
- työttömiä ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneita 16 894
- työttömiä alemman korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneita 17 867.

Lähde: Akava / työ- ja elinkeinoministeriön työttömyystilastot. Luvuissa ei ole mukana lomautettuja. Linkki: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/100099-jattimaara-insinooreja-ilman-toita-%E2%80%93-%E2%80%9Dennatykset-paukkuvat%E2%80%9D

Kommenttini siihen: Herramme Yeshua, anna nyt valtava Pyhän Hengen vuodatus, että myös noista korkeasti koulutetuista saadaan runsas sato Jumalan Kuningaskuntaan ja lisää työmiehiä Jumalan elovainioille, sillä siellä töitä riittää enemmän kuin yhdessä jaksamme tehdä! Kiitos taivaan Jumala, että kuulit tämän rukouksen Yeshua-Nimessä! HalleluYah! Aamen.

Tänään oli pilvinen, kostea ja kolea sää. +9,7...+13,8°C ja oli +11,9°C klo 22. Koska olen perin väsynyt, niin juotuani iltateen rukoilen läpi kaikki maanantain rukousaiheet ja menen levolle tänään jo ennen 24:ää. Siunattua illan jatkoa ja hyvää yötä Vapahtajamme Yeshuan Nimessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti