Nousin jalkeille klo 10. Arkirutiinien jälkeen rukoilin kaikki lauantain rukoukset jo etukäteen sisälle. Lähetin pari tekstaria uskoville tutuille Turussa ja sain heiltä vastaukset, joiden perusteella olemme mainitsemistani asioista täysin samaa mieltä. Kävin Lidl'issä ruokaostoksilla, samoin lähistön K-kaupassa, joka mainosti virheellisesti: 2kpl 600g Voimariinia 3€.
Matkasin busalla sovittuun tapaamispaikkaan. Busassa viereeni istahti muuan noin 70-vuotias mies. Hänelläkin oli kraka kaulassa. Aloin jutella ja pian keskustelu siirtyi hengellisiin asioihin, joista olimme osittain samaa mieltä, vaikka hän kannattikin naispiispa Irja Askolaa. Voi miestä, kun ei ole joko lukenut UT:ia läpi tai ei ole uskonut sen sanomaan piispuudesta!
Opastin häntä UT:n opetuksilla, kuten Paavalin kirjeellä Timoteukselle, jossa apostoli määrää, että seurakunnan paimenen (eli piispan) tulee olla yhden vaimon mies, kotinsa ja lapsensa hyvin hoitava, jolla on hyvä todistus ulkopuolisilta. Tällöin nainen ei voi tulla kyseeseen piispan virkaa täytettäessä. Naisille löytyy kyllä ihan riittävästi muita töitä seurakunnan sisältä!
Matkasin kahden viehättävän nuoren naisen kanssa Kyröön Israel-iltaan, jossa kutsuttuna puhujana oli Pekka Sartola, joka on valittu kuluvan vuoden kristillisen kirjallisuuden kirjailijaksi. Hän piti puheen, joka oli katsaus tilanteeseen Lähi-Idässä, lähinnä niistä ongelmista, jotka ovat nyt Israelia kohdanneet ja pian kohtaamassa. Ehdin kertoa autossa naisille ihan...
...samasta aiheesta koskien Usa:n poliittisen johdon aikeita jakaa Israel kahtia siten, että Gaza ja Länsiranta yhdistetään autoväylällä toisiinsa. Aiheesta on John McThernan'in video TV7:n "Yiluonnollista" arkistossa. Tuo video sisältää noin 70 esimerkkiä katastrofeista, jotka ovat kohdanneet Usa:ta joko välittömästi tai hyvin lyhyen ajan kuluessa siitä, kun se on...
...pyrkinyt pakottamaan Israelia alueluovutuksiin, jotka vaarantaisivat - ei vain sen turvallisuutta, vaan myös sen olemassaoloa omassa maassaan! John'in videon tapahtumat ulottuvat vuoteen 2008 ja Pekka on jatkanut siitä nykyhetkiin saakka ja löytänyt vastaavia yhtäläisyyksiä Usa:ta kohdanneista suurista luonnonkatastrofeista näinä 2:na vuotena!
Kokoussali, johon meitä kokoontui lähes 40 henkeä, oli kovin kylmä ja tuuletin puhalsi suoraan mua kohti kylmää ilmaa. Mun piti ottaa päällystakki päälleni kesken kokouksen, etten vilustuisi. Kokouksen järjestäjien olisi tullut huomioida tuollainen seikka, eikä ihmetellä, miksi talvisin kylmänarka porukka taatusti jättää nuo muutoin hyvät hengelliset kokoukset väliin.
Naiskuski toi mut takaisin Turkuun ja saavuin kotiin klo 21:45. Join iltateen, luin nettiuutiset ja niistä jäi mieleeni Mahmoud Ahmadinejadin sekoilu YK:n yleiskokouksessa, kun hän vihjaili Usa:n olevan itse syypää WTC-tornien tuhoon, väittäen että moni uskoo Usa:n järjestäneen kyseiset lentokoneiskut! On mieletöntä, että noin sairas mies saa puhua YK:n kokouksissa!
Usa:n ja monen EU-maan edustajat marssivat silloin protestiksi ulos ko. kokouksesta. Onneksi myös Suomen edustajat! http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/1135260375719?ref=lk_is_ul_2 Tänään oli pilvinen poutasää. Lämpötila vaihteli välillä +12,8... +16,4°C ja oli +14,0°C klo 22. Kellon ollessa jo 01:30 aamulla toivotan lukijoille hyvää yötä Yeshuassa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti