Koska viime kirjoituksestani on jo vierähtänyt 3 viikkoa, niin kirjoitan vain viimeisimmät tapahtumat. Olen kunnostanut vanhan asuntoni myyntikuntoon ja menen esittelemään sitä tänään iltäpäivällä. Oli paljon töitä tapetoida ja korjausmaalata se. Lisäksi kunnostin kylpyhuoneen, jossa osa saumoista oli jo avautunut, koska muovikate kutistuu vuosien myötä. Etenkin alareunat olivat käpristyneet rumiksi.
Tietenkin tein myös suursiivouksen komeroihin ja pesin kunnolla lattiat. Siinä meni monta täyttä työpäivää ja hikikin valui. Myös niska tuli kipeäksi tapetteja katon rajaan ripustettaessa. Kun hommat on tehty, niin tuli hyvä mieli. Rukoilimme viime rukouskokouksessa Herra Yeshualta apua asunnon myyntiin, sillä Varissuo on alueena kovin epäsuosittu, koska siellä asuu jo n. 40% maahanmuuttajia!
Herra autoi mua tapetoinnissa siten, että menin sitä tekemään 15.3.2011 ja kotoa lähtiessäni naapuri kertoi menevänsä heittämään pois lahjaksi saamansa ison haarukka- ja veitsisetin, jolle ei ole ollut hänellä käyttöä. Hän kysyi, että olisiko mulla sille käyttöä? Kun tarkastelin sitä, niin totesin sen olevan todella laadukas ja täysin käyttökelpoinen. Kiitin kaveria ja laitoin sen reppuuni matkatessani.
Istuessani busassa matkalla tapetoimaan, kuulin Pyhän Hengen puhuvan hiljaisella äänellä sisimmässäni: "Nyt on sun synttärisi ja se haarukka- ja veitsisetti on synttärilahja Herralta sulle, sillä sä tarvitset veistä tapettien leikkaamisessa!" Kun olin tehnyt tapettipöydän ja asentanut siihen rimat tapettien pituuden rajoittimiksi, niin totesin sen lahjaksi saamani partakoneen terävän veitsen olevan saksia parempi!
Veitsen terä oli noin 30 cm pitkä ja mun tarvitsi vain kerran vetää sillä rimaan nojaten, niin tapetti oli siististi leikattu! HalleluYah! En olisi todellakaan itse tajunnut leikata tapettia sillä tavalla, vaan aioin leikata ne pitkäteräisillä saksilla, jolloin aikaa olisi kulunut ainakin kolme kertaa kauemmin! Olin näet rukoillut etukäteen Herralta apua tapetointiin, sillä tunsin itseni kovin epävarmaksi siihen hommaan.
Kyllä Herra Yeshua on sitten huomaavainen ja valmis auttamaan, jos koko sydämestämme Häneen turvaudumme! Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun rukoilin Herra Yeshualta apua ihan arkiaskareiden tekemiseen ja usein on Hän ihan konkreettisella tavalla mua auttanut: HalleluYah! Teen vielä erillisen valokuvalistan uudesta asunnostani, jossa nukun paremmin kuin entisessä. HalleluYah!
Lopuksi mainittakoon, että torstain rukouskokouksiimme on tullut uusi jäsen, joten meitä on nykyään seitsemän aikuista, joilla on osalla myös lapsia mukanaan. Herra on antanut unia ja ilmestyksiä, jotka ovat myös toteutuneet, joten Herra Yeshuan Pyhä Henki lepää kokouksissamme! HalleluYah! Nytpä onkin paljon hätää lähellä ja ihan maailman äärissä, joten uskovat rukoilkoot ahkerasti! Aamen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti