Shalom jälleen!
Lähes kuukausi on taas vierinyt edellisestä päivityksestä, joten on aika kertoa pääkohdat viime viikoilta.
Merkki Adonai Yeshualle
Kun Janina pyysi kotikokouksessa keskiviikkona19.9., että alkaisin pitää kesän jälkeen taas kotikokouksia kahdesti viikossa kuten talvella ja keväällä. Kerroin hälle, että koska viime aikoina kävijämäärä oli ollut suunnilleen 3-4 henkilöä per lauantai-ilta, niin nyt on syytä kysyä asiaa Adonai Yeshualta, sillä ei ole viisasta ilmoittaa kokouksia, jos niihin tulee liian vähän osallistujia ja minun pitää kuitenkin kunnolla valmistautua jokaista kokousta varten. Täällä Turussa on nimittäin paljon tilaisuuksia ja aika vähän uskovia, jotka sitoutuvat läheisempään uskovien yhteyteen ja säännöllisiin kokoontumisiin.
Tein seuraavasti sinä iltana (19.9.): Kätkeydyin ensin uskossa Adonai Yeshuan veren suojiin ennen rukoustani siten, ettei paholainen saisi mitään vihiä siitä, mitä esitän rukoillessani merkkinä sille, että onko Adonai Yeshualle otollista se, että Alan pitää kotikouksia kahdesti viikossa, keksiviikkoisin ja lauantaisin. Sitten kerroin Hälle, että jos ensi lauantain kokouksen tulee tasan kuusi (6) osallistujaa lisäkseni eli yhteensä seitsemän (7), niin siitä tiedän lisäkokouspäivän olevan Hänelle otollista.
Kun lauantai 22.9. koitti ja kokous oli ilmoitettu lehdessä alkavaksi klo 17, niin klo 16:30 ei ollut vielä kukaan ilmoittautunut. Yleensä osallistujat ilmoittautuvat joko edellispäivänä tai noin tunti ennen kokousta. Mieleeni tuli ajatus: "Adonai Yeshua, eikö tänne tule tänään ketään?" Kun odotin vastausta, niin Hän sanoi: "Tuleehan toki, joten kata pöytä 7:lle!" Mä katoin pöydän 7:lle. Klo 16:40 muuan uskonveli soitti ja kysyi, että voisiko hän tulla ja tuoda pari uskonsisarta mukanaan? Vastasin, että tervetuloa vaan kaikki! Tuo veli ei ollut koskaan aiemmin käynyt kotikokouksessamme, eivätkä nuo uskovat sisaretkaan, joten tajusin asian olevan Adonai Yeshuan junailema! Sitten soitti eräs tuttu veli ja sanoi tulevansa erään tutun uskonsiskon kanssa jos sopii. Sopihan se toki mulle! Vielä muuan kuudes osallistujakin - muuan uskonveli, jolle olin erikseen ilmoittanut 22.9. pitäväni kokouksen - tuli noin klo 17:10, joten kun aloimme kokouksen oli meitä koolla tasan seitsemän (7), eikä illan mittaan tullut ketään muuta. Olin ja olen kiitollinen Adonai Yeshualle siitä, että Hän vahvisti mulle sen, että toimintani on Hänelle otollista! HalleluYah!
Käynti Siuntiossa
Kävin 2.10. Siuntiossa katsastamassa tilannetta poisnukkuneen isäni kuolinpesässä. Siinä on paljon irtaimistoa ja pois heitettävää roinaa. Isäni oli keräilijäluonne. Hän keräsi monenlaista tavaraa, eikä raaskinut heittää pois mitään sellaista, jota voisi joskus vielä tarvita. Sellaisia me useimmat olemme :) Koska hän asui isossa okt:ssa, niin kaikki komerot yläkerran sivukomeroita myöten ovat täynnään tavaraa. Lajittelimme kolmen siskon kanssa osan kaappien laatikoissa olevista tavaroista, mutta se oli vasta kuin pisara meressä. Lupasin mennä sinne vielä lähiaikoina auttamaan lajittelussa. Toisaalta siskot asuvat joko kuolinpesässä tai vajaan 500 m päässä siitä, joten heidän on helpompi selvittää ja lajitella tavaroita siellä, kuin minun, jonka pitää matkata täältä Turusta kahdella eri junalla sinne ja Siuntion asemaltakin on vielä matkaa 4,5 km perille.
Testamentissa epäselvyyttä
Havaitsimme kuolinpesän testamentissa tulkinnanvaraisuutta, mikä on valitettavaa. Uskon nyt kuitenkin meidän päässeen yhteisymmärrykseen sen sisällöstä ja pesänselvitysmies eli juristi saa sanoa viimeisen sanan. Muuan sisaruksistamme tulkitsi testamenttia niin, että osa toissijaisista perillisistä jäisi ilman perintöä ja hänen perustelunaan on viittaus testamentin ekaan kohtaan ja se on mielestäni valitettavasti oikea. Mä asetuin kuitenkin heti tukemaan toissijaisia perillisiä (äitipuoleni edellisen avioliiton lapsia) siten, että heidänkin on saatava perintöosansa, sillä se kuuluu heille ja mä en itse etsi mitään muuta kuin oikeamielistä ratkaisua perinnönjakoon. Olen nimittäin jo lähes 40 vuotta sitten luvannut kaiken isältäni mahdollisesti tulevan perinnön 100%:sti Suomen Pelastusarmeijalle! Olen kertonut sen jo silloin isälleni, joten hän tiesi sen etukäteen.
Miksi juuri Pelastusarmeijalle?
Mulla on pätevä syy siihen, sillä olen heille kiitollisuudenvelassa seuraavasti: Elin vuonna 1973 yhdessä elämäni suurimmista kriiseistä. Asuin silloin Hesan Konalassa ja olin työtön, rahaton ja edessä viimeinen yö vuokra-asunnossa, josta olin ajoissa sanoutunut irti, koska tiesin, etten kykenisi maksamaan seuraavan kuun vuokraa. Jouduin ikäänkuin tyhjänpäälle, koska olin sanoutunut irti maallisesta työstä haluten mennä viemään pelastussanomaa vaikka maailman ääriin asti. Oletin irtisanoutumisen osoittavan Herralle, että todella tahdon seurata Häntä ja olla Hänen työtoverinaan tässä kaikkein arvokkaimmassa työssä! Olin siihen mennessä lukenut Raamatun pari kertaa läpi ja Uuden Liiton Kirjoitukset useamman kerran. Mulle eivät kuitenkaan mitkään ovet avautuneet lähetystöhön ja mä jouduin sinä syysmyöhänä kovalle uskonkoetukselle. Päätin mennä Pelastusarmeijan iltakokoukseen muistaakseni Pursimiehenkadun varrelle, naisosastoon. Ainakin lähelle viiskulmaa.
Siellä menin kokouksen jälkeen rukousalttarille ja kerroin vanhemmalle naisupseerille asiani. Sanoin, että sydämeni on Jeesuksen verellä puhdistettu ja että mulla on hyvä omatunto Jumalan edessä. Ainoa ongelmani on se, että olen rahaton, työtön ja huomisesta alkaen asunnoton. Sanoin, etten tahdo enkä ota vastana häneltä rahaa, sillä tiedän heikäläisten elävän hyvin vaatimattomasti. Pyysin ainoastaan esirukousta, jotta Herra auttaisi minua ja kiitin siitä.
Palatessani asunnolleni mulle jäi jäljelle 10-matkan bussikorttiin vain yksi käyttämätön leima. Kun menin sinä iltana levolle, tunsin kuinka joku rukoili minun puolestani! En voinut nukkua lainkaan sinä yönä! Tuntui kuinka ikäänkuin pienoisaurinko olisi laskeutunut pääni ylle ja se meni hitaasti pään läpi jatkaern kulkuaan kaulan kautta sydämeen ja sieltä se alkoi säteillä valoaan koko kehoon. Mä tunsin Pyhän Hengen voiman vahvistavan sieluani ja ikäänkuin uudistavan minua sisäisesti.
Seuraavana aamuna nousin vuoteesta virkeänä, vaikken nukkunutkaan! Pakkasin laukkuni ja noin klo 9 soi puhelin. Olin yksin kotona, sillä vuokranantajani oli päivät töissä. Vastasin puhelimeen ja mulle soitti muuan uskova veli, jota en ollut tavannut pitempään aikana, eikä hän tiennyt ahdingostani, koska mulla on tapana kertoa siitä vain Herralle, poislukien tuo Pelastusarmeijassa käyntini tapaiset asiat, sillä uskovien yhteisissä rukouksissa on Raamatun opetusten mukaan suurempi voima, kuin yksin rukoillen. Hän, Leo (Leonard), kysyi, että voisinko heti matkata Fredalle tiettyyn osoitteeseen, jossa hän kertoo mulle tärkeän asian. Lupasin mennä ja koska pikkulaukkuni (jossa oli kaikki irtain omaisuuteni) oli jo pakattu, niin saavuinkin sinne tunnissa. Silloin viimeinen bussimatkaleimakin tuli käytettyä.
Rukoukseen vastattiin!
Kun menin sinne, niin tapasin Leon, hänen vaimonsa ja pikku poikansa erään vanhemman uskonsisaren kodissa. Leo kertoi mihin ahdinkoon he olivat perheenä joutuneet: He olivat jonottaneet kauan aikaa vuokra-asuntoa Turusta, juuri valmistuneesta kerrostalosta ja heille oli soitettu, että elleivät he tule sinä päivänä allekirjoittamaan vuokrasopimusta ja asetu saman tien asumaan varaamaansa asuntoon, niin asunto annetaan jonossa seuraavalle! Leo kertoi, että hän oli vaimonsa kanssa hoitanut useita kuukausia tuota vanhempaa naista, Hilja Allasta, jolla oli alaraajahalvaus. He eivät kuitenkaan halua jättää Hiljaa yksin asuntoonsa jonottamaan paikkaa Koskelan sairaskodista, elleivät saa luotettavaa uskovaa tilalleen. Leo oli rukoillut vaimonsa kanssa, että ketä Herra suosittelisi siihen työhön ja he saivat sydämeensä varmuuden, että Hän suosittelee minua! Mua alkoi hymyilyttää, sillä tiesin tuon olleen todella Herran johdatusta! Minä pidän jostain syystä erityisesti vanhuksista.
Leo kertoi, että mun tehtäviini kuuluu vain nostaa Hilja aamuisin vuoteesta sohvalle istumaan, toimia hänelle pappina eli lukea: Raamattua, rukoilla ja keskustella uskonasioista Hiljan kanssa. Sitten illalla minun tulee nostaa hänet sohvalta takaisin vuoteeseen. Kodinhoitaja tulee joka päivä kahdesti valmistamaan Hiljalle ja mulle ruuan, siivoamaan, käymään kaupassa ja hoitamaan Hiljan pesemisen ja vessakäynnit.
Minä hoidan Hiljan!
Sanoin Leolle, että he voivat nyt perheenä heti matkustaa Turkuun, sillä minä hoidan Hiljan! Voi miten iloisiksi he kaikki tulivat, kun kerroin missä ahdingossa minä olin ja miten olin edellisiltana käynyt Pelastusarmeijassa ja pyytänyt rukousta, johon juuri tämä työtehtävä oli selkeä rukousvastaus!
Hilja oli pitkän linja uskis ja paljon kokenut elämässään, joten vaikka mä olin 'muodollisesti' hänen pappinaan, niin todellisuudessa minä opin paljon enempi häneltä kuin hän minulta. Herra antoi siis mulle mieluisan työn, valmiit pari herkullista ateriaa päivittäin välipaloineen ja oman huoneen Hiljan kaksiosta. Hilja oli leski. Mulla olisi paljon ihmeellistä kerrottavaa Hiljasta, hänen pikaisesta pääsystään Koskelan sairaskotiin (ja sieltä sittemmin taivaskotiin), hänen aikuisista lapsistaan jne. Mutta jääköön se toiseen kertaan.
Tuon tapauksen vuoksi, koska se vanhempi Pelastusarmeijan upseeri oli rukoillut minun puolestani kauan sinä edellisiltana, kenties yön läpi(?) ja sain sen seurauksena ihmeellisen rukousvastauksen, niin päätin lahjoittaa mahdollisen isältäni tulevan perinnön sille Pelastusarmeijan osastolle sitten, kun sen aika tulee ja tulen sen myös tekemään.
Rukousvastausten ominaisuuksista
Olen pannut merkille sen ihmeellisen seikan jo useamman kerran, että aina kun Herra antaa rukousvastauksen konkreettisella tasolla, niin kaikki siihen osalliset uskossa olevat osapuolet saavat avun ja siunauksen, kuten tuossa edellä kertomassani tapauksessa. Taivaan Isä on niin ylen hyvä ja rakastava Isä meille omilleen! HalleluYah!
Kotikokous Janinan luona
Päätimme pitää Janinan toivomuksesta kotikouksen hänen luonaan liki Martin kirkkoa ja pidimmekin sen sunnuntaina 30.9. klo 16-20. Mä lähetin kutsut yli 20:lle kokouksissamme käyneelle uskikselle ja arvioin, että kenties 7 heistä tulee(?). Vielä edellisiltana johon mennessä piti ilmoitautua vaikutti siltä, että porukkaa tulee yhteensä vain kuusi, vaikka 'täkynä' oli se, että Janina valmistaa meille herkkupäivällisen jälkiruokineen ja osallistujat saavat tuoda kahvipullaa tai keksejä.
Otin kuitenkin uskossa 10 kopiota sovitusta keskusteluaiheesta ja lopulta tilaisuuteen tuli porukkaa siten, että meitä oli tasan 10! Janinan olohuoneen pöydän ympärille mahtui enintään vain nuo 10, joten taaskin oli Adonai Yeshualla 'sormensa' pelissä! HalleluYah! Osallistujat olivat suurelta osin aivan eri henkilöitä, kuin olin aavistanut.
Minun kotiini mahtuu korkeintaan 8 siten, että kaikilla on riittävästi tilaa istua ja silloinkin happi pyrkii loppumaan pitemmisssä kokouksissa, sillä asun pienessä kaksiossa, jossa on sauna mukaan lukien vain 38 m2 alaa. Juuri siksi päätimmekin pitää vaihteeksi kokouksen Janinalla.
Illat Pääkirjaston luentosalissa
Åbo Akademi University on järjestänyt Turun Pääkirjaston luentosalissa, yhdessä Institutum Judaicum Aboense / TF:n kanssa ilmaisia yleisötilaisuuksia koskien Lähi-Itää ja siihen liittyviä aiheita, kuten historiaa kolmen uskonnon puitteissa (juutalaisuus, kristinusko, islam) ja erilaisia konflikteja sekä niiden seurauksia. Olen osallistunut kolmeen viimeisimpään tilaisuuteen ja esitelmien jälkeen on yleisöllä ollut mahdollisuus esittää kysymyksiä esitelmien pitäjille. Olen esittänyt kysymyksiä lähes joka luennon jälkeen. Luennot ovat olleet mielenkiintoisia ja olen saanut niistä uusia näkökulmia Lähi-Idän tilanteeseen. Historiasta voi todellakin oppia paljon, ymmärtääkseen paremmin nykytilannetta juuri Lähi-Idässä.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
En malta olla esittämättä tässä lopuksi muutamia digikuvia parvekkeeltani, sillä kohta joudun poistamaan kesäkukat sieltä pian tulevien pakkasöiden vuoksi. Tomaattipensaan lyhensin kovalla kädellä ja nostin sen jo eilen sisätiloihin, koska se tekee vielä uusia kukintoja ja sen tomaatit ovat todella herkullisia! Saapi nähdä, miten se viihtyy(?)
Aion siirtää myös kuukausimansikan riippuruukut sisälle, koska niissä on vieläkin kukkia, puoliraakoja ja lähes kypsiä mansikoita. Mulla on katossa niille koukut valmiina. Tietenkin siirrän myös 2,5 m korkean ja monihaaraisen Enkelinsiiven huoneeseen ennen hallaöitä (ilmeisesti varmuuden vuoksi jo torstain 11.10. kuluessa), sillä se on kylmänarka ja kukkii nyt runsain ja valtavin kukkatertuin! On valitettavaa, että joudun sen yhteydessä tappamaan runsaasti vielä nuppuja ja kukkia tekevän Päivänsinen, koska se on kasvamassa samassa muoviämpärissä kuin Enkelinsiivetkin.
Kuvia on muistakin kohteista.
Kuva 1: Parvekekasveja.
Kuva 2: Enkelinsiiven yksi kukinto (yhteensä reilut 10).
Kuva 3: Oppineitten kukkia (yli 1 m korkeuteen asti)
Kuva 4: Kukkaloistoa. Kimppu poimittu Turun kukkapellolta.
Kuva 5: Tosi makeita tomaatteja, kun aurinko saa kypsyttää ne!
Kuva 7: Kk-mansikat lähes kypsiä. Myös raakileita ja kukkia 8.10.2012!
Kuva 8: Kypsä kk-mansikka.
Kuva 9: Päivänsiniä yht. 12 kukkaa, joista violetit edellispäiväisiä.
Kuva 10: Sinilemmikkejä.
Kuva 11: St Paulia, jonka Tuulikki toi keväällä. On kukkinut koko kesän 8.10. asti!
Kuva 12: Unikko ilman ristileimaa.
Kuva 13: Unikko, jossa musta risti.
Kuva 14: Unikko, jossa valkoinen risti.
Kuva 15: Oikealla valkoristiunikon hieno kruunuemiö!
Kuva 16: Keltaemiöinen valkokukka.
Kuva 17: Pinkki ruiskaunokki.
Kuva 18: Herkkutatteja perattuina noin 3 L.
Kuva 19: Kanttarellejakin pikkuisen ja voitatti paloina :)
Kuva 20: Loput puolukoista. Tuli kerättyä kaikkia marjoja yhteensä 40,5 L kesän mittaan. Niistä puolukoita yhteensä 15 L.
Toivotan lukijalle siunausta Adonai Yeshuan Nimeen!



















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti