Jälleen Herra antoi ihanan helteisen kesäpäivän, vaikka on vasta toukokuu! HalleluYah! Nousin jalkeille erittäin väsyneenä, koska en 'jaksanut' maata vaaka-asennossa, jolloin hengitys vinkuu ja on kovan tuskan takana, että saan ilmaa riittävästi keuhkoihin. Istuessani on helpompi hengittää, vaikka silloinkin joudun rykimään jatkuvasti limaa suun kautta ulos.
Olen herännyt usein öisin ja viimeistään joka aamu yskimään henkitorveen ja keuhkoputkiin kertynyttä ja hengitystä haittaavaa limaa, joten siitä on tullut jo rutiini mulle muiden rutiinien lisäksi. Hengityksen vinkuessa muodostuu korkea C-sointu, joten kuulun niihin harvoihin tenoreihin, jotka kykenevät tuottamaan vaivatta korkean C:n :) (Toi oli vitsi, heh-heh...)
Koska tunsin oloni eilistäkin heikommaksi, niin vaikka halusin mennä taas uimarannalle ottamaan ainakin aurinkoa, vaikken veteen pulahtaisikaan, en uskaltanut mennä lainkaan. Muistin nimittäin, miten olin eilen nääntyä vain reilun 50m kävelymatkasta asuintaloni pihalle! Arkirutiinien jälkeen tarkastin nettipostini ja syvennyinkin vastaamaan niihin.
Olin saanut fiksuja palautteita Raamattu-foorumilla erään pilkka-viestin lisäksi. Vastasin niihin fiksuihin palautteisiin. Siinä kuluikin kauan aikaa, koska tutkin aiheita normaalia tarkemmin, ennen kuin vastasin mitään. Olen havainnut, että syvällisissä keskusteluissa rakentuu kumpikin keskusteleva osapuoli. Aika kului nettilehtiä lukiessa ja Pääministerin haastattelutuntia...
...kuunnellessa melko myöhäiseksi. Päätin lähteä kävelylle ja tehdä vain lyhyen kävelylenkin, koska oli aurinkoinen, tyyni ja sopivan lämmin sää +22 astetta klo 19. Mä onneton tein liian pitkän kävelylenkin ja käännöskohdassa olin aivan nääntyä, kun henitys alkoi vaikeutua ja sydän tykyttää pelottavasti. Mun oli pakko istahtaa puiston penkille ja haukkoa kauan henkeä.
Positiivista kaiken kurjuuden keskellä oli se, että kävelin sellaisen lenkin, jonka varrella oli puiston penkkejä. Kiitos siitä Herralle ja Turun kaupungille! jaksoin pitkän huilailun jälkeen kävellä vain 100m seuraavalle penkille asti ja onneksi penkeillä ei istuskellut siihen aikaan ketään muita, että sain rauhassa istua. Mua pelotti ja jouduin melkein paniikiin siksi...
...että viimeisen kilometrin matkalla ei ollut lainkaan puistonpenkkiä! Mietin, että tuuperrunko matkalle ennen kuin ehdin kotiin(?) Viimeisellä penkillä istuin normaalia kauemmin ja kun lähdin siitä kävelemään sitä viimeistä kilometriä, rukoilin hiljaa sydämessäni ja kävelin kuin missäkin hidastetussa filmissä. Muutaman kerran mua heikotti, mutta tahdon voimalla jaksoin...
...kotitalolle asti matkalle tuupertumatta! Kiitos siitä herralleni Yeshualle! Aamen. En olisi jaksanut nousta lyhyitä portaita asuinkerrokseeni asti, vaan mun oli pakko mennä se väli hissillä. Mitä minä tuosta sitten opin? Ainakin sen, miltä tuntuu, kun ei jaksa kävellä kuten ikäiseni tulisi. Nyt mun on helpompi ymmärtää lähinnä vanhuksia ja vammaisia heidän ongelmissaan!
Saavuin kotiin klo 21 eli se hieman yli 2km:n kävelylenkki kesti 2h! Kotona en jaksanut valmistaa illallista, vaan keitin ison mukillisen teetä ja söin voileipiä ja kakun siivun. Aamulla söin onneksi reilun lautasellisen kaurapuuroa, joten nälkä ei ainakaan mua nyt haittaa. Yritin mennä hetkiseksi sohvalle pitkäkseni, mutta en kyennyt hengittämään vaaka-asennossa.
Siksi istuin sen sijaan ja yritin levätä siinä asennossa. Rukoilin läpi kaikki perjantain rukousaiheet. Kirjoitin yhteisen meilin neljälle uskonveljelle rohkaisuksi, sillä kopioin siihen erittäin hyvän opetusartikkelin eilisestä Michael Evans'in lähettämästä meilistä. Olisin lähettänyt sen monille muillekin, mutta vain nuo neljä tuttuani osaavat kylliksi englantia.
Kun luin ruotsinkielistä nettilehteä, niin silmiini osui muuan mainos ja sen avattuani löysin ilmeisesti todellisen syyn omiin hengitysvaikeuksiini: keuhkojen ahtaumatauti! Kun tutustuin sen kuvaukseen ja oireisiin, jossa verrattiin astmaa ja ahtaumatautia, niin viime mainittu täytti täysin ne oireet, mitä mulla on ollut viime aikoina, jopa vuosina!
Olin omasta pyynnöstäni työterveyslaitoksella ahtaumatauti-tutkimuksissa noin 5 vuotta sitten ja mulle tehtiin spirometrinen hengitystesti, jonka mukaan ahtaumaa oli hieman havaittavissa. Pyysin mennä testiin siksi, että en voinut enää juosta kuin 1km, jonka jälkeen tuntui kuin kurkkuuni paisuisi tai turpoaisi jonkinlainen patti, joka esti hengityksen kokonaan! Se oli...
...mulle shokki, sillä olin siihen saakka juossut säännöllisesti muutaman kerran keväisin ja syksyisin reilun 10km maastolenkin läheisellä kuntoradalla, mutta se tyssäsi 5 vuotta sitten kuin seinään! Työterveyslääkärin testit eivät johtaneet toimenpiteisiin, ei edes lääkekuuriin, mitä ihmettelin! Jos lekuri ei ole itse kokenut hengitysongelmia, niin myötätuntoa muille ei heru.
Tästä päivästä kiitän Herraani Yeshuaa erityisesti siksi, että nyt tietänen jo sairauteni(?) Se on puolet sen voittamiseksi, sillä nyt voidaan alkaa hoitaa itse sairautta, eikä vain sen oireita! Onhan toki noista saamistani astmalääkkeistä se etu, että ne avaavat keuhkoputkiani hieman suuremmiksi joksikin aikaa, ettei tartte koko ajan haukkoa henkeä tukehtuvan tavoin.
Tänään oli erittäin hieno ja helteinen varhaiskesän päivä. Lämpötila vaihteli välillä +12,2...+25,4°C ja oli +18,2°C klo 22. Illan siirryttyä jo aamuyön tunneille (klo 01:30) on aika päästää lukijatkin yöpuulle sanoen: Hyvää yötä ja ole siunattu rakkaan Vapahtajamme turvallisissa käsissä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti