Tiistaina 15.9.2009
Nousin jalkeille jälleen 'reilusti ennen puolta päivää' ;o) Normaalien päivärutiinien jälkeen päätin noudattaa jo eilen miettimääni 'ohjelmaa'. Nimittäin ostaa ensin kummitytölleni suklaalevyn, paketoida se yhdessä kirjoitetun synttärikortin kanssa ja postittaa paketti.
Tein niin ja havaitsin läheisessä K-Marketissa juuri yhden ainoan 'lempisuklaalevyn' olevan jäljellä! Siis selvää johdatusta näinkin pienessä asiassa ;o) HalleluYah!
Päätin sitten vielä soittaa hänelle, Helenalle ja toivottaa hyvää synttäriä tänään 15.9. ja kertoa että lähetän hälle pienen lahjan tänään. Puhelin ei vastannut ja lähetin tekstarin, jossa kerroin saman. Sitten pakkasin repun ja menin Uimastadionille. Olikin aurinkoisempaa kuin eilen ;o)
Oli lämmin, aurinkoinen ja tyyni päivä, lämpöä enimmillään +19,2°C ja Turun torilla +20,8°C. Saunoin, uin 500m täysillä ja saunomisen jälkeen otin vielä ulkona aurinkoa klo 16...17 välillä. Saunassa tapasin eilen tapaamani 14-vuotiaan Mikon ja juttelin hänen kanssaan.
Ottaessani aurinkoa muuan keksi-ikäinen mies alkoi jutella kanssani ja huomasin hänellä olevan kristillisen vakaumuksen. Juttelimme lähes koko tunnin elämän perusasioista, politiikasta, uskonnosta jne. Hänellä oli oikea olkapää vaurioitunut ja leikattu parikin kertaa. Yeshua hänet parantakoon! Aamen.
Tulin kotiin ja jätin repun pöydälle sekä riensin Länsikeskukseen menevään busaan riittäväsi rahaa ja boonus-kortti mukanani. Ostin sieltä uuden ison kannettavan 18,4" Acer Aspire 8530G, jossa on kunnon prosessori ja nopea näyttö, hintaan 799€. Aion avata paketin ja virittää sen käyttöön huomenna.
Seuraavaksi laadin alustuksen huomiseen Raamattupiiriimme. Siitä kopio alla:
>>>Raamattupiirin aihe 16.9.2009 (Ehdottaja Tapsa)
PYHÄ HENKI JA MITEN HÄNET SAADAAN? (Luuk.11:13)
Aluksi lyhyesti Pyhän Hengen tehtävistä: Hän puolustaa, opettaa ja lohduttaa meitä, muistuttaa meitä kaikesta siitä, mitä Yeshua opetti opetuslapsilleen, on sinettinämme oikeudesta taivaalliseen perintöömme ja on oleva meidän kanssamme ikuisesti. Lisäksi Hän johdattaa meidät kaikkeen totuuteen, kirkastaa Yeshuaa ja kertoo tulevat asiat.
(Joh.14:16, 14:26, 15:26, 16:13, 2.Kor.1:4, 7:6, Ef.4:30)
Luemme sitten kyseisen jakeen, Luuk.11:13 ”Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka häntä häneltä anovat!"
- Kyseessä on siis sellainen lahja ylhäältä, jonka saamme anomalla. Anomisesta Yeshua sanoi samassa asiayhteydessä seuraavaa: Luuk.11:10-12 ”Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen, taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin?”
- Näen tässä kohden asian niin, että on syytä huomioida myös apostoli Pietarin opetus:
Apt.2:38 ”Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Yeshua HaMashiach-Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.””
- Apostoliseen käytäntöön kuuluivat siis seuraavat kolme askelta: A) Parannuksen teko. B) Kasteelle meno. C) Pyhän Hengen lahjan vastaanottaminen.
A. Lähemmin parannuksen teosta: Se merkitsee saastaisuutemme ja syntiemme tunnustamista Jumalalle, ja vakaata päätöstämme pyrkiä elämään Jumalan tahdon mukaan syntiä karttaen ja evankeliumin mukaista pyhää elämää harjoittaen.
B. Kasteelle meno merkitsee uskovien upotuskasteen vastaanottamista, jonka yhteydessä me saamme syntimme anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa. Apt.26:17-18, missä Yeshua sanoo apostoli Paavalille näin: ”Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'” Toisin kuin ’isoissa kirkoissa’ opetetaan, on apostolinen kastekäytäntö ollut aina 300-luvulle asti sellainen, että ensin julistetaan evankeliumi ja vasta sitten kastetaan ne, jotka ottavat kuulemansa sanan uskossa vastaan.
C. Pyhän Hengen lahjan vastaanottaminen on vastaanottovalmiudessa oloa. Lupaus Pyhän Hengen lahjasta koskee myös meitä jakeen Apt.2:39 mukaan:
” Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Kun nuo kaksi kohtaa (A ja B) on toteutettu, niin Pyhän Hengen lahjan vastaanottoa vauhdittaa Adonai Yeshua HaMashiach’n jatkuva ylistys, sillä kirjoitettu on: Jes. 60:18 ”Ei kuulu enää väkivaltaa sinun maassasi, ei tuhoa, ei turmiota sinun rajaisi sisällä, ja sinä kutsut pelastuksen muuriksesi ja kiitoksen portiksesi.”
Pyhän Hengen lahjan saatuasi ole Hänen johdolleen kuuliainen, lue päivittäin Raamattua, rukoile paljon Pyhässä Hengessä ja pidä yhteyttä uudestisyntyneisiin uskoviin ystäviin! <<< - - - Sitten päätin vastata vielä Suomi24 Galleriassa saamaani tiedusteluun, että löytyykö Raamatusta ennustusta Israelin valtion itsenäistymisvuodesta 1948? Tässä vastaukseni: >>>Israelin valtion synnyn 1948 ennustus Raamatussa
Vastaus Xxxx:lle 15.9.2009 Suomi24 Galleriassa
Shalom Xxxx!
Palautteeni lopussa kerron miten asian käsitän, mutta pohjustukseksi seuraavaa:
Erään selityksen mukaan ennustus siitä löytyy hieman epäsuorasti.
Seuraava ennustus koskee Jerusalemia: Dan.8:14 Ja hän sanoi minulle: "Kahtatuhatta kolmeasataa (2300) iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa."
Kreikan sotapäällikkö Aleksanteri Suuri valloitti Eretz Israelin vuonna 333 eaa. Ja siihen lisättynä 2300 pv vuosiksi muutettuna (päivä profetiassa merkitsee usein vuotta) päädymme vuoteen 1967 eli vuoteen, jolloin Israel valloitti omakseen Jerusalemin. Koko tuon 2300 vuoden ajan Israelin suurimman maa-alueen ja Jerusalemin hallinta oli käytännöllisesti katsoen pakanahallitsijoilla eli 'pakanakansat tallasivat sitä', vaikka juutalaisia on asunukin sillä alueella vähemmistönä alistetussa asemassa lähes taukoamatta.
Seuraavassa lainaus merkillisestä tapahtumasta juuri sodan 1967 ajalta ja mielestäni se ei ollut sattumaa: "Muistatteko sotaa 1967 jolloin Jerusalem vapautettiin? Juutalaiset vapauttivat sen kuudessa päivässä. Pääosin Israelilaiset ovat Juudan sukukunnista mutta kaikki Israelilaiset eivät silti ole Juudan maakunnasta, samalla tavalla kuin kaikki suomalaiset eivät ole savolaisia. Israelin asia ei siis ole yksin Israelin asia vaan koko maailman kristittyjen asia. Kun tuo kuuden päivän sota käytiin ja se päivä jolloin tuo sota alkoi, Israelissa kaikkien merkittävien rakennusten saloissa liehui kahden maan liput. Toinen lippu oli Israelin lippu ja toisessa oli sininen risti, jossa oli keltainen jalopeura keskellä, se oli Suomen lippu. Koska mies Turusta, Rafael Paasio vieraili niinä tunteina, kun kuuden päivän sota alkoi. Paasio lennätettiin pois maasta, mutta kukaan ei ehtinyt laskea niitä Suomen lippuja ennen kuin sota oli loppunut ja Jerusalem vapautettu. Suomen lippu oli Kristuksen symbolina kun Israel voitti vihollisensa ja vapautti pyhän kaupungin, Jerusalemin." Leo Meller 2005 linkistä:
http://www.pelastussanoma.fi/Profetiat/Israelin%20rauha.html
Mielestäni Israelin valtion perustaminen vuonna 1948 on ennustettu ainakin epäsuorasti, että Israelin piti olla itsenäinen valtio, jotta Jerusalem voitiin vallata 1967.
Muutenkin näen juuri Jerusalemin olevan ennustusten keskiössä, kuten näemme VT:n profetioista (Hes.40, Sak.12, Jooel 3) samoin Yeshuan profetioissa (Eritoten Luuk.21:24).
Toisaalta näen myös Israelin valtion perustamisvuoden 1948 olevan matemaattisesti oikealla kohdalla, sillä jos siihen lisätään 80 vuotta (mikä on nykyisin keskimääräinen sukupolven ikä Israelissakin), niin saadaan vuosiluku 2028, minkä saan myös laskiessani Yeshuan ristille naulitsemisvuodesta (n. vuosi 28 jaa.), kun lisään siihen 2000 vuotta. Käsitykseni mukaan Jumala on säätänyt evankeliumin julistamisen ajaksi kaikille kansoille 2000 vuotta. On näet vanha rabbiininen tulkinta, että ensin on 2000 vuotta patriarkkojen aikaa ilman Mooseksen Lakia, sitten on 2000 vuotta Lain aikaa, sitten 2000 vuotta Uuden Liiton aikaa ja lopuksi 1000 vuotta Messiaan Hallituksen aikaa maan päällä.
Luin eräästä artikkelista myös sellaisen ihmeen, että juuri 1948 sattui Araratin vuorella maanjäristys ja rankkasateiden seurauksena suuri mutavyöry, jonka seurauksena sen laella ollut Nooan Arkki putosi satoja metrejä alemmas tullen näkyville ja on nykyisin turistinähtävyytenä. Tässä linkki siihen:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nooan_arkki
Suora lainaus iitä:
"Israelin valtion perustamisen aikoihin toukokuussa 1948 tapahtui Itä-Turkissa maanjäristys ja oli suuria rankkasateita. Suuri järistys paljasti Masherin rinteestä laivaa muistuttavan muodostuman[6] Dogubayazitin läheltä[7]. Löydön todisti silloin 22-vuotias lammaspaimen Reshit."
On mielenkiintoista muistaa, että Yeshua kertoi tulemuksensa tapahtuessa ajan ja ihmisten elintapojen olevan 'kuin Nooan päivinä'! Siis jumalaton meininki, kuin Jumalaa ei olisikaan...
Siunausta Yeshuassa ja uskovien ylöstempausta odotellessa!
~Yakov <<<
Nyt sitten vielä ennen maate menoa rukoilen kaikki päivän rukoukset Pyhässä Hengessä ja totuudessa! HalleluYah!
Kello on nyt 00:20, joten hyvää yötä Yeshuan seurassa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti