Nousin jalkeille klo 11:00 sillä menin levolle vasta aamulla klo 03:00. Syynä oli liian hidas Mokkula-yhteys, mikä viivästytti palautteiden antamista saamiini meileihin. Soitin Saimille ja kerroin, että häntä saattaa auttaa nenäpolyypeistä eroonpääsemiseen maitotuotteiden juomisen lopettaminen.
Hän oli edelleen ihan tuskastuksissaan jatkuvasta liman valumisesta nenästä alas ruokatorveen ja nukkuessa osittain keuhkoputkeen. Tätä on jatkunut jo 3 vuotta, eikä hän ole saanut mitään apua lääkkeistä eikä lääkäreiden luona käymisestä, mitä hän on joutunut ahkeraan tekemään.
Saimi oli hyvin kiitollinen vinkistä ja aukoo noudattaa neuvoani. Mulla on nimittäin ollut ihan samalla lailla ankaraa limanvuotoa päivät ja yöt nenäpolyypeistä alas kurkkuun ja osa siitä keuhkoihin. Lopetettuani maitovalmisteiden juomisen noin 1 kk sitten on liman muodostus selvästi vähentynyt!
Päivä oli sangen aurinkoinen ja lämmin, lämpötilan kohotessa hieman yli +20°C.
Tehtyäni päivän rutiinit, pakkasin reppuni ja menin torille ostamaan vihanneksia. Pukeuduin polvihousuihin ja lyhythihaiseen paitaan kesäisen lämpimän sään vuoksi. Ostin suomalaisia tomaatteja ja yhden pitkän kurkun. Sieltä menin Uimastadionille saunomaan ja uimaan.
Oli kivaa ottaa reilu tunti aurinkoa stadionin makuulehtereillä. Siellä ei ollut tungosta, vaan ainoastaan muutamia muita, kaikkiaan alle 10 auringonottajaa. Matkalla kotia kohden löysin pari isoa omenapuuta täynnään omenia, paitsi alimmilta oksilta ne oli poimittu. Siitä päättelin niiden olevan syötäviä.
Kiipesin isoon puuhun ja maistoin yhtä omenaa. Nami-nami täysin kypsä ja herkullisen raikas. Lajikkeesta en varmuudella voi sanoa, mutta epäilen sen olevan isokuulas, sillä osa omenista oli todella sangen kookkaita ja eräät niistä lasimaisesti läpinäkyviä.
Muuan nuori nainenkin halusi omenia, joten heitin hänelle noin tusinan verran, joista hän kauniisti kiitteli mua ;o). Sain omenia kasaan noin 4kg (punnitsin kotona). Poikkesin kirjastoon lukemaan päivän lehdet. Sää oli leuto ja melko lämmin vielä klo 18 tienoilla (+18°C).
Söin kotona yhden lasimaisesti läpikuultavan omenan arvellen sen olevan ylikypsä, vaikka se oli kuitenkin vielä kova. Se ei ollut ylikypsä, vaan oli kypsä ja erittäin maukas! Otin ompuista pari valokuvaa, joista asiantuntija voi tunnistaa omenalajikkeen. (Kaikki omput on samasta puusta).
Omput keittiön pöydällä:
Lähikuva ompuista:
Olen surffaillut netissä lukien päivän uutisia sieltä sun täältä ja joitakin keskustelu-blogeja. Siksi aika on jälleen rientänyt nopeammin kuin olen aavistanut, sillä klo on jo 23:20. On siis aika rukoilla kaikki alkaneen päivän rukoukset ja mennä sen jälkeen levolle 01:00...02:00 välillä.
Hyvää yötä ja siunausta Yeshuassa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti