Keskiviikkona 16.12.2009
Menin maate vasta aamulla klo 03:00 ja heräsin herätyskellon soittoon jo klo 08:30 ja menin pesulle. Asuntooni tuli nimittäin klo 09:00 vesivahinko-tarkastaja ja tutki että lieneekö vuoto minun asuntoni putkistossa. Ei ollut ja he jatkoivat tarkastus-kierrosta muihin talon asuntoihin. Olin niin väsynyt aikaisesta herätyksestä, että mun piti mennä 2h:ksi peiton alle.
Nousin uudelleen jalkeille ja luin päivän tekstit Raamatusta. Tutustuin myös Raamattupiirin aiheeseen "Jerusalem" lukemalla hieman sen historiaa Isosta Raamatun Tietosanakirjasta osa 2. Lisäksi mieleeni muistui useita kohtia Raamatusta, etenkin seuraavat jakeet ja nimenomaan tässä järjestyksessä:
Gal. 4:22-26 (Paavali tekee selkeän eron taivaallisen ja maanpäällisen Jerusalemin välillä!)
"22. Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta. 23. Mutta orjattaren poika oli syntynyt lihan mukaan, vapaan taas lupauksen voimasta.
24. Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar; sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.
4:26 Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme."
.....
Jes. 66:7-13 (Tällä lainauksella on selvä kiinnekohta jakeeseen Ilm.12:5*)
7. Ennen kuin Siion kipuja tuntee, hän synnyttää; ennen kuin hänelle tuskat tulevat, hän saa Poikalapsen. *) "Ja hän synnytti Poikalapsen, joka on kaitseva kaikkia pakanakansoja rautaisella valtikalla; ja hänen lapsensa temmattiin Jumalan tykö ja hänen valtaistuimensa tykö."
8. Kuka on sellaista kuullut, kuka senkaltaista nähnyt? Syntyykö maa yhden päivän kivulla, tahi synnytetäänkö kansa yhdellä haavaa? Siionhan tunsi kipuja ja samalla jo synnytti lapsensa. 9. Minäkö avaisin kohdun sallimatta synnyttää, sanoo Herra, tahi minäkö, joka saatan synnyttämään, sulkisin kohdun?
10. Iloitkaa Jerusalemin kanssa ja riemuitkaa hänestä kaikki, jotka häntä rakastatte; iloitsemalla iloitkaa hänen kanssaan, te, jotka olette hänen tähtensä surreet, 11. että imisitte ja tulisitte ravituiksi hänen lohdutuksensa rinnoista, että joisitte ja virkistyisitte hänen kunniansa runsaudesta.
12. Sillä näin sanoo Herra: Minä ohjaan hänen tykönsä rauhan niin kuin virran ja kansojen kunnian niin kuin tulvajoen. Ja te saatte imeä, kainalossa teitä kannetaan, ja polvilla pitäen teitä hyväillään. 13. Niin kuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä lohdutan teitä, ja Jerusalemissa te saatte lohdutuksen.
Saavuin kahvilaan klo 16:05 ja join siellä teetä munkin kera. Muut joivat kahvia leivonnaisten kera. Jatkoimme sieltä läheiselle kokoushuoneelle, jossa juttelimme ensin kuulumisista viikon aikana. Sitten rukoilimme esille tuotujen aiheiden puolesta kukin vuorollaan. Tämän jälkeen Harri piti johdannoksi lyhyen ja hyvin laaditun esitelmän Jerusalemista.
Hän otti esille Jerusalemin historiasta pääkohdat ja kertoi henkilökohtaisista kokemuksistaan Jerusalemin matkoilta ja tuli siihen tulokseen, että maailman mikään muu kaupunki ei herätä Jerusalemin tavoin yhtä vahvoja tunnelatauksia puolesta tai vastaan. Jerusalem on todella suuren Kuninkaan kaupunki ja sen suuruus on ensisijaisesti sen hengellisessä merkityksessä!
Kerroin myös omista kokemuksistani matkoillani Jerusalemissa ja miten olen kahdesti jopa eksynyt Jerusalemissa, mutta löytänyt kyselemällä takaisin oikeaan paikkaan siellä. Kerran eksyin Uuden kaupungin alueella ja muuan Aabraham-niminen arabinuorukainen opasti minut linja-autoasemalle, josta matkasin takaisin kibbutz Kiryat Anavim'iin.
Toisen kerran eksyin turistina tutustuessani vanhaan kaupunkiin. Kävelin ajatuksissani Öljymäen toiselle puolen ja illan jo hämärtyessä tajusin, etten löydä kartalta mitään viereisistä kaduista! Onneksi näin erään brittipariskunnan, jotka kertoivat mitä reittiä minun tulee kulkea päästäkseni takaisin King David Hotelliin. Sinne saavuttuani oli aurinko jo laskenut mailleen.
Hannulla oli hyviä havaintoja mm. siitä, että VT:ssä mainitaan selvästi Salomonin rakentaneen Herran Temppelin Moorian vuorelle, mikä on sama paikka kuin Araunan puimatanner ja niin ikään sama paikka missä muinoin Aabraham oli koetukselle pantuna valmis uhraamaan poikansa Iisakin polttouhriksi Herralle, vaikkakin Herran enkeli viime hetkellä esti sen!
Harri mainitsi lisäksi, että myös siinä merkityksessä Jerusalemilla on keskeinen merkitys, että se sijaitsee 'maan navassa' eli maapallon mantereiden keskipisteessä. Puhumattakaan siitä, että juuri Jerusalemissa Vapahtajamme Yeshua tuomittiin puhtaana ja viattomana syntiuhrina kuolemaan ristillä koko maailman synnin vuoksi! Raamatussa mainitaan Saalem jo 1.Ms.14:18.
Päätimme jättää ensi keskiviikon kokouksen väliin, koska moni meistä aikoo viettää joulunaikaa lähiomaistensa parissa. Sen sijaan päätimme kokoontua seuraavan kerran 30.12. ja keskustella vuoden aikana kohtaamistamme iloista ja suruista ja viettää HPE:n ja rukoilla pyhällä öljyllä voidellen kaikkien jotakin sairautta kärsivien puolesta. Katsaus menneeseen on välillä ok.
Kotona valmistin ja söin maukkaan illallisen ja rukoilin läpi kaikki torstain rukoukset. Tarkastin saamani meilit ja vastasin Facebookin viestiin, samoin muutamaan keskustelufoorumin viestiin. Mulla on taipumus syventyä liian tunnollisesti esiin tuleviin keskustelunaiheisiin ja kysymyksiin, jolloin kuluu kohtuuttomasti aikaa ja tulee helposti kirjoitettua liikaa sivuseikoista.
Tänään oli vuodenaikaan nähden sangen kylmä, mutta silti aurinkoinen talvipäivä. Lämpötila vaihteli välillä -9,8...-13,2°C ollen nyt -13,3°C kun klo on 04:00. On aika toivottaa kaikille lukijoille siunausta ja hyvää aamuyötä Yeshuassa muistuttamalla, että vaikka me väsyneinä nukumme, niin rakas Vapahtajamme valvoo ja vartioi meidän turvanamme! HalleluYah!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti