Lauantaina
Menin levolle aamulla klo 03:15 ja nukuin yön erittäin katkonaisesti hengitysongelmian vuoksi. Nousin ylös aamulla klo 11 maissa ja yskin niin voimakkaasti palleasta saakka, että ikäänkuin jokin henitystiehyen ahtauman aiheuttanut 'kelmu' repesi keuhkossani tai keuhkoputkessani niin, että sain hengittää vapautuneesti pitkästä aikaa. Kiitos Yeshualle! HalleluYah!
Menin sen jälkeen vielä pariksi tunniksi levolle ja nousin jalkeille virkistyneenä. Tein normaalit sapattirutiinit ja muistelin miten olin kuin olinkin nähnyt kaksi selkeästi hengellistä unta viime yönä, kuten eilisessä kirjoituksessani olin toivonutkin. Kiitos Yeshualle! HalleluYah! Mainittakoon Herralle, että kovin mielelläni katselisin lisää hengellisiä unia!
1) Eka uneni oli seuraava: Oli kesäaika ja Suomessa oli liikekannallepano. Joku kapiainen nouti minut kasarmille ja antoi armeijan ruskeat vaatteet päälle. Sitten hän vei minut kanssaan juna-asemalle ja astuessaan junavaunuun hän pyysi minua astumaan sen jälkeiseen junavaunuun. Tein niin ja siinä olikin yksi ainoa vapaa istumapaikka kuin minua varten!
Panin merkille, että vaunu oli täynnä armeijan vaatteisiin pukeutuneita miehiä ja huomasin seassa jopa noin 10-vuotiaita poikia, hekin armeijan ruskeisiin pukeutuneina! Ajattelin, että tuon ikäisille ei nämä 'miesten hommat' kuulu. Junan lähtiessä liikkeelle huokasin huoli sydämessäni: "Minneköhän minua nyt viedään?" Kuulin yllättäen tutun äänen sisimmässäni vastaavan:
"Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua!" Se toi sydämeeni syvän rauhan ja tietoisuuden siitä, että kun Herrani Yeshua on minun kanssani, niin sillä ei ole mitään merkitystä, minne juna menee ja vaikka se pommitettaisiin niin, että mä lentäisin vaikka 'huitsin nevadaan', niin ei Herralleni Yeshualle ole mikään ongelma ottaa minut vaikka ilmalennosta kopiksi! HalleluYah!
2) Toinen uni oli seuraava: Olin jossakin uskovien kokoussalissa ja siellä muuan sananjulistaja kehoitti meitä kaikkia muistelemaan tarkoin, että mikä meitä eniten viehätti tullessamme ensi kertaa siihen Temppeliin, hengelliseen kokoukseen? Minua viehätti se, että minut otettiin hyvin ystävällisesti ja rakkaudella vastaan ja minusta oltiin ihmisenä aidosti kiinnostuneita.
Nyt analysoin noita unia: Ekassa unessa kellään ei ollut mitään ulkonaista aseistusta! Siksi se varmaan merkitsee 'hengellistä' liikekannalle panoa, sillä me uudestisyntyneet olemme Yeshuan sotureita ja UT:n mukaan meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia. (2. Kor. 10:4 lue myös Ef. 6:10-18)
Sitä puoltaa myös se seikka, että joukko-osastossa oli mukana myös nuoria poikia ja junalla lähtö oli hyvin organisoitu. Myös se seikka, että minut nouti ihan henkilökohtaisesti muuan 'kapiainen' eli päällystöön kuuluva, viittaa siihen, että uskovan on saatava henkilökohtainen kutsu palvelustehtäväänsä ja hänelle tullaan tarkkaan osoittamaan hänen oma paikkansa EV-työssä.
Toinen uni osoittaa miten ensiarvoista on kohdata pelastusta etsivä J-lan valittu ystävällisesti ja rakkaudella sekä olla hänestä ja kaikista hänen tarpeistaan aidosti kiinnostunut. Silloin toteutuu Yeshuan käsky: "Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne." Joh.13:34
Koin Jumalan Pyhän Hengen läsnäolon voimakkaana koko päivän ajan ja lupasin Herralle laatia Hänelle runon Hänen kunniakseen myöhemmin illalla. Tein reilun 5km kävelyn läheisellä luontopolulla, jossa ei ollut tungosta, vaikkakin muutamia naisia lähinnä ulkoiluttamassa koiriaan. Palattuani valmistin ja nautin kiitollisin mielin terveellisen illallisen. HalleluYah!
Rukoilin läpi kaikki sunnuntain rukoukset ja sen jälkeen laadin lupaamani runon, jonka voit lukea erillisenä seuraavan otsikon alta: "Sapattiruno 19.12.2009". Tänään oli aurinkoinen talvipäivä lämpötilan vaihdellessa välillä -2,8...-8,3°C ollen -7,2°C kello 01:00. Nyt klo 02:00 on aika laskea sinut unten vihreille laitumille Hyvän Paimenemme Yeshuan paimennettavaksi! Tsau!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti